TEEMAOPASTUKSET

Matkailuoppaamme Porvoossa, Loviisassa ja Sipoossa ovat Suomen Opasliitto ry:n auktorisoimia ammattilaisia. Auktorisoidun paikallisoppaan tunnistaa helposti rintapielen GUIDE-merkistä ja Porvoossa pirteästä punaisesta jakusta.

Tarjolla on mielenkiintoisia teemaopastuksia sekä Porvoossa että Loviisassa. Teemaopastuksen aikana opas keskittyy valitsemaasi teemaan, tämä on oiva tapa oppia enemmän sinulle kiinnostavasta aiheesta tai historiallisesta henkilöstä!

Huom! Yksi opas voi kerrallaan opastaa noin 30 hengen ryhmää. Mikäli teitä on enemmän, pyydämme varaamaan useamman oppaan.

Teemaopastukset ovat samanhintaisia kuin perusopastukset. Erikoisteemaopastukset lisähintaan.

Teemaopastukset Porvoossa

taikoja ja tuomioita
Taikoja ja tuomioita

Tule mukaan erilaiselle opastuskierrokselle! Porvoon tapahtumien ympärille kietoutuu entisajan ihmisten koko maailmankuva. Kävelykierroksen aikana kuulemme tarinoita kansanuskosta, tuomioista, taioista ja loitsuista. Kuulemme myös elävältä haudatuista, kirkon muuriin muuratuista, pirusta ja peikoista. Tämän lisäksi opas kertoo teloituksista ja murhista sekä mestauspaikoista.
Vaikka et olisikaan taikauskoinen, niin tämän opastuksen jälkeen saatat olla!

Kuninkaat ja keisarit
Kuninkaat ja keisarit

Porvoolla on jo keskiajalta lähtien ollut kiehtova paikkansa Suomen historiassa, kun kaupungissamme ovat vierailleet niin Ruotsin vallan ajan kuninkaat kuin Venäjän keisarit autonomian aikana. Kävelykierroksella historiallisessa miljöössä, aidoilla tapahtumapaikoilla, kuullaan mm. Kustaa III:n värikkäästä persoonasta ja Aleksanteri I:n keisarillisista lupauksista sekä pikkukaupungin monenlaisesta vipinästä suurten poliittisten tapahtumien aikana.

Salakuljetus opastus
Salakuljetuksen aikaa

Kieltolaki tuli voimaan Suomessa kesäkuussa 1919. Seuraavana vuosikymmenenä raittiusliike sekä kieltolain vastustajat kilpailivat kannatuksesta. Raittiusliikkeellä oli alkuun merkittävä kannatus, mutta vähitellen kieltolain vastustus yleistyi. Samalla myös salakuljetus alkoi lisääntyä ja pimeää viinaa virtasi Suomeen. Opas kertoo mielenkiintoisia tarinoita kieltolain ajasta ja pirtun salakuljetuksesta.

Vanha Porvoo
Vanhat talot kertovat

Osaisivatpa seinät kertoa talon asukkaiden surut ja riemut, huolet ja ilon aiheet! Vanhassa Porvoossa tarinoita riittää monen vuosisadan ajalta, vaikka muutamat tapahtumat olisi kai mieluummin unohdettu... Porvoon vanhoilla taloilla on monia tarinoita kerrottavanaan. Tämän kävelykierroksen aikana kuullaan tarinoita Vanhan Porvoon vanhoista taloista, esim. asukkaista, rakennuksesta ja paljon muustakin!

Vehreä Porvoo

Tutustutaan Vanhan Porvoon luonnonvaraisiin ja istutettuihin kasveihin. Vanhan Porvoon pihat syntyivät jo Ruotsin aikaan, mutta puutarhanhoito alkoi kukoistaa 1800-luvulla. Kuuluisat sireenimajajuhlat pidettiin Ullan pihalla ja ruusuja hoidettiin ahkerasti sekä ensimmäiset sisäkukat ilmestyivät porvoolaisiin koteihin.

Näsinmäen hautausmaa
Näsinmäen tarinoita

Porvoon joen länsirannalla sijaitsevalla Näsinmäen hautausmaalta löytyy tuhansia tarinoita, mutta keskitymme erityisesti ihmisiin, jotka elivät ja toimivat Porvoossa 1800-luvulla, venäläisen hallinnon aikana. Keisari antoi suomalaisten pitää oman tutun uskontonsa, mutta hautausmaan vieressä sijaitsee ortodoksinen kirkko ja myös sen seurakuntalaisia on saanut viimeisen leposijansa Näsinmäellä.

Porvoon valtiopäivät
Porvoon Valtiopäivät 1809

Tämän kävelyn aikana kuulemme poliittista syistä, jotka johtivat autonomisen suuriruhtinaskunnan perustamiseen ja ensimmäisiin valtiopäivien avajaisiin 28. maaliskuuta 1809 Porvoossa. Opastuksella tutustutaan myös valtiopäivärakennuksiin, kaupunkilaisten suhtautumiseen keisarin joukkoihin sekä tietysti kuulemme valtiopäivätanssiaisista, keisari Aleksanterista ja Ullasta.

Naiskohtalot Alva
Naiskohtaloita

Kävelykierroksen aikana opas kertoo varsinkin suurmiesten takana olevista porvoolaisista naisista ja heidän elämästään. Fredrika Runeberg oli paitsi vaimo ja äiti, itsekin kirjailija ja lisäksi hän teki tärkeää sosiaalista työtä. Albert Edelfeltin äiti oli tärkeä vaikuttaja taiteilijapoikansa elämässä. Natalia Linsén oli Suomen ensimmäisiä naisvalokuvaajia ja Ulla Möllersvärd keisarin hovineiti ja rakastettu. Lisäksi kuullaan porvoolaisista naistaiteilijoista ja naiskauppiaista ennen ja nyt. Opas kertoo myös naisen aseman kehittymisestä ja koulutuksesta.

Puukaupungin arkkitehtuuria
Puukaupungin arkkitehtuuria keskiajalta nykypäivään

Tutustutaan puukaupungin arkkitehtuuriin, keskiaikaisesta kaupunkirakenteesta alkaen aina moderniin puurakentamiseen. Keskitytään erityisesti venäläisen ajan empirekaupungin rakentamiseen asemakaavan suunnittelusta alkaen sekä tutkimme rakennusten yksityiskohtia ja pihojen jäsentelyä sekä ajan asumistapaa.

Runebergin jalanjäljillä
Runebergin aikaan

Opastuksen aikana perehdytään Runebergin perheen elämään Porvoossa. Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg muutti Porvooseen kasvavan perheensä kanssa vuonna 1837 saatuaan Porvoon kymnaasista lehtorin viran. Täällä hän asui ja työskenteli aina kuolemaansa asti vuonna 1877. Tule mukaan oppimaan uutta tunnetusta kansallisrunoilijastamme!

Albert Edelfelt
Albert Edelfeltin jalanjäljillä

Edelfelt syntyi Kiialan kartanossa lähellä Porvoota vuonna 1854. Hän vietti 24 kesää Porvoon seudulla ja maalasi täällä yli 220 teosta, joista useat palkittiin Pariisin salongeissa ja ostettiin museoiden kokoelmiin. Edelfelt on yksi merkittävimmistä suomalaisista taidemaalareista ja taide-elämän vaikuttajista, joka sai tunnustusta myös kansainvälisesti. Opastuksen aikana näemme maisemia, jotka Edelfelt on ikuistanut teoksiinsa.

Kirjailijaelämää Porvoossa
Kirjailijaelämää Porvoossa

Dekkareita, runoja ja sarjakuvaa, menestysromaaneja ja monia unohduksiin jääneitä. Kirjailijat ja kirjallisuus näkyvät monin eri sävyin kirjakaupunki-Porvoossa. Tällä kävelykierroksella tutustutaan täällä vaikuttaneiden ja yhä vaikuttavien sanataiteilijoiden aarrearkkuun WSOY:n perintöä unohtumatta. Tutustutaan kirjailijoiden asuinpaikkoihin ja muistomerkkeihin sekä palautamme mieleemme suomalaista kirjallisuutta ennen ja nyt.

Suomalainen design syntyi Porvoossa

Vuonna 1897 taiteilija Louis Sparre perusti huonekalutehdas Iriksen Porvooseen, johon liitettiin myös keramiikkaosasto jonka johtajaksi kutsuttiin belgialainen A.W. Finch. Tästä se lähti. Designopastuksen aikana kuulemme niin Iris-tehtaasta, kuin Tove Janssonista, Sara Hopean lasitöistä, arjen muotoilusta jne. Tutustumme uuteen muotoiluun ja taiteeseen kävelyretken aikana, mm. Valtiopäivätriptyykki vuodelta 2009 osuu matkan reitille.

Huom! Museon sisäänpääsymaksu lisätään opastuksen hintaan

Sauvakävely
Sauvat suihkien Vanhassa Porvoossa

Runsas tunnin pituinen reipas sauvakävelyretki tehdään matkailuoppaan kanssa Porvoon vanhassa kaupungissa. Reitti kulkee historialliselle Linnamäelle, jossa keskiaikana sijaitsi puinen linna vallihautoinen. Näemme myös männyn, jonka Albert Edelfelt on ikuistanut kuuluisaan teokseensa. Kävelyn aikana liikutaan vanhan kaupungin kujilla ja jokirannoilla. Meillä on kävelysauvat, laita mukavat kengät jalkaan!

Vuokrasauvat 5 €/henkilö, opastuksesta veloitetaan 2 tunnin hinta.

Wanhan Ajan Joulu

Kertomuksia entisajan jouluvalmisteluista, ruokatavoista ja joulunvietosta. Opastettu kierros Vanhan Porvoon jouluisessa tunnelmassa.

 

Olkahattu
Suolaa ja olkihattuja

Opastuksessa käsitellään elinkeinoja ja yrittäjyyttä Porvoon historian saatossa, aina viikinkien vierailuista saksalaismarkkinoihin, käsityöammateista viinan myyntiin ja naisten elinkeinoihin.

Ville Vallgren
Muistamme Villeä

Havis Amandan veistäjä, kulinaristi, elämästä nauttija, naisia ihannoiva, boheemi ja suuri persoonallisuus. Hyväsydäminen Ville Vallgren tulee tutuksi teemaopastuksella Porvoossa.
Kävelyn yhteydessä, aukioloaikojen puitteissa, vierailemme Porvoon Vanhassa Raatihuoneessa, jossa tutustumme muutamaan Ville Vallgrenin työhön.

Huom! Museon sisäänpääsymaksu lisätään opastuksen hintaan

Patsaiden paljastukset teemaopastus
Patsaiden paljastukset

Tämän kiertokävelyn aikana tutustutaan Porvoossa oleviin julkisiin patsaisiin ja muistomerkkeihin sekä niiden kätkemiin tarinoihin. Vanhimpana paljastettuna patsaana on kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin patsas, jonka hänen poikansa kuvanveistäjä Walter Runeberg on veistänyt ja joka sijaitsee Runebergin puistossa. Oiva tilaisuus oppia uutta ja mielenkiintoista faktaa tärkeistä muistomerkkeistämme!

 

Siltojen Porvoo

Minkä joki erottaa, sen silta yhdistää. Porvoon vanha silta lienee rakennettu 1421, eli se on jo 600 vuoden ajan - historiallisen Linnamäen kupeessa - avannut tietä itään ja länteen niin kulkijoille, kauppatavaroille kuin kertomuksille. Näiltä Porvoon syntysijoilta kävelemme jokivarren monimuotoisissa maisemissa länsirantaa pitkin Mannerheiminkadun sillalle (1957) ja edelleen ns. kävelysillalle (1975) sekä Aleksanterinkadun sillalle (2004). Kierros tarjoaa tarinallisen aikamatkan keskiajalta empireen ja moderniin puukaupunkiin Porvoon rakentumisen jalanjäljissä.

Kuvataidetta ja karamelleja

On sanottu, että porvoolaiset ovat aina olleet makean perään. Leivonnaiset ja makeiset ovat sydäntä lähellä, joten kaupunkikuvaan liittyvät aivan erityisesti tietyt leivonnaiset, leipomot, makeistehtaat ja palkitut suklaantekijät. Porvoosta löytyy paljon myös ”silmäkarkkia”. Vanha kaupunki pursuaa kauniita näkymiä, joita monet kuvataiteilijat ja valokuvaajat ovat ikuistaneet kankaalle ja filmille. Kuvataidetta ja karamelleja -kierroksella kuljetaan pitkin Vanhan Porvoon katuja ja kujia, kuulemme tarinoita taiteilijoista ja tutustumme sen makeaan historiaan.

Kummitusopastus
Erikoisteemaopastus:
Kummitusopastus Agatan kanssa

Tule mukaan karmivalle kauhukierrokselle Agata-kummituksen kanssa läpi Porvoon 700 vuoden vanhan historian. Agata kertoo jännittäviä tarinoita vanhan kaupungin aaveista, murhaajista ja kulkutaudeista. Ehkä hän myös paljastaa, kuka on muurattu kirkon muuriin!

Teemaopastukset Loviisassa

Venäläinen Loviisa

Tutustu Kuningattaren kaupunkiin piilotettuihin venäläisiin aarteisiin; Kasanilaisen jumalanäidin kirkkoon, ortodoksiseen kalmistoon, kauppiassukujen liikepalatseihin ja tarinoihin. Suomen sota toi Venäjän armeijan Svea-mamman sotilaiden kasarmeihin. Svartholmassa elettiin linnavankilan armottomuudessa, silti vielä sitkeästi linnoitusrakentamista jatkaen.

Jean Sibelius
Sibeliuksen jalanjäljillä

Loviisa oli Hämeenlinnan ohella Jean Sibeliuksen lapsuuden ja nuoruuden kaupunki. Täällä alkoi säveltäjän polku isoäidin ja Evelina-tädin kannustamana. Loviisan silmäätekevien ja kylpylävieraiden muodostama yhteisö oli oiva väylä kansainväliselle uralle. Jean Sibeliuksen aika on säilynyt Loviisan kaupunkikuvassa ja lukemattomissa tarinoissa.

Kylvettäjättären kävely

Kierroksella katsellaan kylpyläajalta säilyneitä rakennuksia ja, jos toivotaan, vieraillaan Hagalundin terveyslähteillä ja kuullaan kaivon juonnista sekä muista hoidoista ja kylpylävieraista tarinoita. Kierroksen voi myös tehdä bussiopastuksena.

 

Loviisa puutarha
Puutarhoja ja puistoja

Jos puutarhat ja puistot kiinnostavat tarjolla on teemaan sopiva kävelykierros. Kuljemme Loviisan keskustan ja Alakaupungin tuntumassa tutustuen kaupungin puistoihin ja puutarhoihin. Kävelyn aikana tutustumme puistojen lisäksi 1-2 puutarhaan Loviisan keskustan läheisyydessä. Upeat puistot ja puutarhojen kukkaloistot piristävät kaikkien matkailijoiden päivää.

L. Onerva
Kylpylävieraiden promenadi runoilija L.Onervaa muistellen.

Onerva eli säveltäjä Leevi Madetojan rouva vietti kesällä 1926 pitkän sesongin Loviisan kylpylässä. Hän raportoi kokemuksistaan miehelleen tiiviisti kirjeillä, joiden avulla syntyy tarkka kuva kylpyläelämästä. Opastuksella luetaan L. Onervan kirjeistä lyhyitä katkelmia mm. huviretkistä. Ryhmän jäsenet saavat halutessaan osallistua tekstien lukemiseen.

 

 

Erikoisteemaopastus
Svartholma

Suomenlinnan pikkusisar Svartholma havainnollistaa kävijälleen 1700-luvun linnoitusten bastionijärjestelmän. Siellä meriluonnon ja ulapan äärellä rauniolinnoituksen valleilla kokee elämyksen. Huomaa ihailevansa uskomatonta käsityötä, jonka tavalliset ruotuväkisotilaat rakensivat ankarissa oloissa. Ainutlaatuinen linnoituskasvillisuus, sireenit, pylväskatajat ja rohtovirmajuuret ovat sekoitus ihmisen ja luonnon yhteistyötä. Kauan ovat pysyneet! Veneilijöiden suosima satamapaikka kesäravintoloineen on oivallinen ryhmämatkakohde. Opastetulla kävelyllä bastionien ympäri ja välillä valleille nousten Svartholman salaisuudet avautuvat.

Varaa opastus

    Yhteystiedot

     

    Opastus

    Valitse kaupunki (pakollinen)

    Opastettu kierros (pakollinen)

    Tarvitaanko bussikuljetuksia?

     

    Vakio-opastukset

    Opastuksen kesto 1-1.5 h (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

     

    Teema- ja draamaopastusvaihtoehdot Porvoossa

    Teemaopastukset Porvoossa, kesto 1-1.5 tuntia (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

    Draamaopastukset Porvoossa, kesto 1-1.5 tuntia (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

     

    Teema- ja draamaopastusvaihtoehdot Loviisassa

    Teemaopastukset Loviisassa, kesto 1-1.5 tuntia (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

    Draamaopastukset Loviisassa, kesto 1-1.5 tuntia (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

     

     

    Asiakaspalvelu

    Porvoo Tours
    ma–pe klo 9–16
    porvootours (at) porvootours.fi
    puh. 019 574 2200