DRAAMAOPASTUKSET

Porvoo Toursin välittämät matkailuoppaat Porvoossa, Loviisassa ja Sipoossa ovat Suomen Opasliitto ry:n auktorisoimia ammattilaisia.

Heittäydy historiaan mukaan ja tilaa ryhmällesi draamaopastus. Draamaopas on pukeutunut historialliseksi hahmoksi/henkilöksi ja esittää tämän roolin opastuksen aikana.

Koe hauska ja kiinnostava opastus, aidossa miljöössä. Draamaopastukset ovat samanhintaisia kuin perusopastukset!

Huom! Yksi opas voi kerrallaan opastaa noin maks. 25 hengen ryhmää. Mikäli teitä on enemmän, pyydämme varaamaan useamman oppaan.

MAKSUTAVAT:

  1. Laskulla opastuksen jälkeen. Laskuun lisätään 10 € laskutuslisä.
  2. Käteisellä (tasa-raha) oppaalle paikan päällä.

 

HILMAN AIKAAN-tupakkatehtailijattaren aikamatka Porvoossa1896

Hilma Hagström, tupakkatehtaan omistaja vie Porvoon elämään vuonna 1896.Saamme kuulla niin Runebergin perheestä, tupakkamanufaktuurista, Linsenin pariskunnasta, taiteesta ja elosta kehittyvässä kaupungissa Nikolai II:n aikaan.

Pirtudraama

Kieltolaki tuli voimaan Suomessa kesäkuussa 1919. Seuraavana vuosikymmenenä raittiusliike sekä kieltolain vastustajat kilpailivat kannatuksesta. Raittiusliikkeellä oli alkuun merkittävä kannatus, mutta vähitellen kieltolain vastustus yleistyi. Samalla myös salakuljetus alkoi lisääntyä ja pimeää viinaa virtasi Suomeen. Opas kertoo mielenkiintoisia tarinoita kieltolain ajasta ja pirtun salakuljetuksesta.

Ulla Möllersvärd

Ulla Möllersvärd asui 1840- ja 1850-luvuilla Välikadulla Porvoossa. Draamaopastuksessa hän kertaa elämänsä vaiheita Valtiopäivistä aina Runebergin aikaan saakka. Ulla Möllersvärd syntyi Mäntsälän kartanossa, sai kokea Valtiopäivien huumaa vuonna 1809 ja tanssia keisari Aleksanteri I:sen kanssa.

Vanhassa Porvoossa eläneet piiat

Kuullaan piikojen juoruja kaupunkilaisista valtiopäivien ajalta 1809.

Draamaopastukset Loviisassa

Madame Anna Margareta Clayhills

Kerrontaa Clayhillsien suvusta ja 1700-luvun sekä seuraavien vuosisatojen tapahtumista Loviisasta.

Kylvettäjätär

Loviisa oli kuuluisa kylpyläpaikka vuosina 1865 - 1935. Oppaamme kertoo tästä erityisestä ajasta opastetulla kävelykierroksellamme.

Virginia af Forselles

Strömforsin ruukin Rautarouva vuosina 1790-1847. Kertoo elämästään, työstään ja ruukin toiminnoista. Johti ruukkiaan tarmolla ja taidolla 57 vuotta.

Strömforsin ruukin erikoisdraamaopastukset

Kalaasiemäntä Amanda

On nähnyt ja kuullut monenlaista kartanoissa ja taloissa passatessaan. Kertoo tarinoita tapahtuneista. Historiaa ja hauskuuksia.

Strömforsin ruukin erikoisdraamaopastukset


Varaa opastus

    Yhteystiedot

     

    Opastus

    Valitse kaupunki (pakollinen)

    Opastettu kierros (pakollinen)

    Tarvitaanko bussikuljetuksia?

     

    Vakio-opastukset

    Opastuksen kesto 1-1.5 h (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

     

    Teema- ja draamaopastusvaihtoehdot Porvoossa

    Teemaopastukset Porvoossa, kesto 1-1.5 tuntia (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

    Draamaopastukset Porvoossa, kesto 1-1.5 tuntia (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

     

    Teema- ja draamaopastusvaihtoehdot Loviisassa

    Teemaopastukset Loviisassa, kesto 1-1.5 tuntia (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

    Draamaopastukset Loviisassa, kesto 1-1.5 tuntia (klikkaa kenttä ja valitse sopivin)

     

     

    Asiakaspalvelu

    Porvoo Tours
    ma–pe klo 9–16
    porvootours (at) porvootours.fi
    puh. 019 574 2200