




Ravintola historiallisessa rakennuksessa
Ravintolarakennus on valmistunut vuonna 1790 ja se liittyy olennaisesti maamme historiaan. Kun valtiopäivät pidettiin Porvoossa 200 vuotta sitten, talonpoikaissääty piti kokouksensa sihteerinsä, laamanni Orraeuksen talossa. Ravintola Wanha Laamanni toimii tuossa samaisen kiinteistön vanhassa aitta-asuinrakennuksessa. Ravintolan sisätilat jakaantuvat kahteen kerrokseen ja molempien salien tunnelman kruunaa kaunis takka. Seiniä koristavat käsinpainetut tapetit ja sisustus noudattaa kustavilaista tyyliä. Huikaisevan kauniit näkymät avautuvat 80-paikkaiselta terassilta yli vanhan Porvoon kattojen. Osa terassista on katettu ja lämmitetty. Ravintola on ainoana Itä-Uusimaalaisena valittu kahdesti Suomen 50 parhaan ravintola listalle ja kerran 40 parhaan viiniravintolan joukkoon.
Laatua niin pieneen kuin suureenkin nälkään
Ryhmille Laamannissa on valmiita kolmen tai neljän ruokalajin ateriakokonaisuuksia. Neljä erilaista säätyläislounasta valtiopäivien henkeen sekä kolme ryhmäpäivällistä. A la carte listalta löytyy tuoretta kalaa ja useita erilaisia liharuokia, äyriäisiä ja suussa sulavia jälkiruokia. Menuja räätälöidään tarvittaessa asiakkaiden toiveiden mukaan ja kasvisruokailijoillekin taataan makuelämykset vailla vertaa. Laamannissa voi maistella hyvän viinikellarin tuotteita. Arvo- ja kulttiviinejä on tarjolla ja useita viinejä myös laseittain. Ammattitaitoinen henkilökunta suosittelee valitsemaanne ateriakokonaisuuteen sopivat viinit. Keittiöpällikkö Juha Peuraniemen tiimi hallitsee niin vaativan yritysasiakkaan tarpeisiin sopivat annokset, kuin kevyemmin herkuttelevan päiväturistinkin lounaan.
Perustiedot
| Yritys: | Ravintola Wanha Laamanni |
| Sijainti: | Vanhan Porvoon sydämessä, Tuomiokirkon kupeessa |
| Tilat: |
Asiakaspaikkoja 70 Terassilla 80 asiakaspaikkaa, joista 30 paikkaa katoksen alla Katoksen alueella lämmittimet |

